torstai 20. syyskuuta 2012

Sleepy

Ihan sairaan väsynyt, koska kolmena edellisenä yönä jäänyt uni vähän vähemmälle ja muutenkin viime viikolla nukuin tosi huonosti. Viime viikolla se tosin johtu viisaudenhampaasta, joka puskee itseään esiin, mutta onneksi se ei ole enää niin kipeänä, kosketusarka vain.

Tällä viikolla menin toissailtana juomaan kahvia ennen nukkumaan menoa ja valvoinkin sitten sängyssä pyörien neljään asti. Kaksi luokkakaveria tuli silloin yllätysvierailulle ja tulivat tosiaankin ihan yllättäen. Minä olin vessassa pesemässä kasvoja, kun ovikello soi ja menin sitten avaamaan ovet ja takaisin jatkamaan kasvejenpesua, koska oletin, että Anitra tulee. En vain älynnyt että Anitran ei ollut määrä palata treeneistä vielä yli puoleentuntiin ja ihmettelin kyllä myös sitä miksei se käytä avaimia, mutta ei me ihan aina käytetä. Tosin sillon me aina ilmoitetaan, että hei ethän lähde mihinkään lähden ilman avaimia liikenteeseen. No sieltä ne sitten ihan ihmeissään ovelta huhuili, että mikäs juttu tämä on, kun ovet avataan, muttei ketään näy. Olivat kahvia vailla, jonka heille ystävällisesti keitin ja sitten odoteltiin Anitraa. Kutsuivat myös vastavierailulle.

No mentiin sitten vastavierailulle heti seuraavana päivänä eli eilen. Ne luokkakaverit asuu kämppiksinä tuossa meidän kämpän vieressä sijaitsevassa asuntolossa, jossa asuu aika moni muukin meidän luokkakavereista. Kahviakin saatiin (itse asiassa espressoa), kunhan ensin juotiin pahanmakuista glökiä ja nautimme "itse" leivotuista herkuista. Ja se glökihän oli pahaa, koska se oli semmoista viiniä, mitä meillä laitetaan jouluna siihen normaalin glökin sekaan, jos haluaa. Siitäkin tulee kyllä pahaa, mutta että piti vielä ihan sitä itseään juomaan, niin hyh. Urheasti me Anitran kanssa ne mukilliset hörpittiin. Sitten lähdettiin vielä Narriin, olihan sentään pikkulauantai, plus minä en ollut edelleenkään käynyt täällä baareissa. Ei me kyllä myöhään siellä baarissa oltu, koska toinen luokkakaveri lähti kymmenen maissa bussilla Vaasaan ja me istuttiin siinä sen jälkeen ehkä puolituntia. Valvottiin tosin Anitran kanssa vaikka kuinka myöhään ja aamulla oli se varttia vaille seitsemän herätys, joten siksi on nyt vähän univelkaa.

Rauhallista ja rentouttavaa viikonloppua kaikille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti