sunnuntai 30. syyskuuta 2012

What a wonderful life

Tänään mää oon siivoamisen lomassa naureskellu sille mitenkä paljon meikäläisen koulumotivaatio ja motivaatio yleensä kaikkeen on muuttunu verrattaessa viime vuoteen. Viime vuodesta muistan sen, kuinka toisinaan suorastaan vitutti mennä kouluun. Lintsattua tuli aikalailla, kotona käytiin parin viikon välein vaan siksi ko ei yksinkertaisesti jaksettu tätä kaupunkia. Lellulle monta kertaa vinguin Galleriassa siitä miten tämä ala voikaan tuntua niin väärältä, vaikka tietääkin että tää on just sitä mitä haluaa opiskella. Oli se vaan aika perseestä.

Mutta nyt? Nyt sitä suorastaan odottaa kouluun pääsyä. Muita vituttaa nämä meidän tunnit ja pitkät päivät, ko minä taas toivon että ei päästäis koulusta IKINÄ. :D Kaikki aineet tuntuu tosi mukavilta (ainakin yleensä), koodaus on suorastaan rakkautta ja kaveritkin ihan huippuja. Viikot menee ihan ko siivillä ja sunnuntaissa on parasta se, että seuraavana päivänä alkaa taas ihana arki. Seuraavan kerran ko kotiin menen niin viime vierailustakin on vierähtänyt kaksi kuukautta (ellei lasketa sitä 1,5h mitä mää siellä nopiaan käväsin pyörää hakemassa ja mummoa morjenstamassa) ja se jos mikä on meikäläiselle jo aika iso juttu. Jotenkin sitä vaan viihtyy tässä paikassa nyt, arki on kivaa ja toivon mukaan parin viikon päästä tulee taas viikonloput aherrettua töissä.

Voisin jatkaa tätä elämä on ihanaa-mussutusta vaikka koko illan, mutta muistin tuossa just että meillä on huomenna fysiikassa joku oppimistesti (vaikuttaa vissiin numeroonkin, hui) eli vois ehkä tuijottaa kymmenen minuuttia tekstiä magnetismista ennenko alistun kohtalooni ja kalastan koko jutusta hylsyn. Ihanaa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti